13.06.2017

PA SM tulokset Lahdesta

Citydancen tanssijoilla huikea viikonloppu Performing Arts SM2017 -kilpailuissa! Kultaa RunkoRyhymälle ja CityLadies-ryhmälle!

Lähes 1600 tanssijaa kokoontui Lahden Suurhalliin mittelemään SM- ja IKM (Ikäkausimestaruus) mitaleista junioreiden ja aikuisten ikäsarjoissa. Citydancen tanssijat olivat iskussaan ja talven aikana tehty työ todella kulminoitui upeisiin ja latautuneisiin esityksiin!
Tärkeintä on kuitenkin kunkin tanssissa tapahtunut kehitys ja kypsyminen sekä yhteinen matka epäonnistumisineen ja onnistumisineen tanssitovereiden kanssa. Menestys toki lämmittää mieltä ja on palkinto tehdystä työstä! Citydancen saldo viikonlopusta oli 2 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia. Näiden lisäksi tanssijat saivat monia finaali- ja semifinaalisijoja, jotka ovat näin kovatasoisessa kilpailuissa hienoja saavutuksia! Kyllä Suomessa on huikeaa tanssiosaamista ja ilahduttavasti vielä laajasti ympäri maan 😊

Näistä kilpailuista täytyy nostaa esille opettajistamme muodostunut kultaa voittanut RunkoRyhymä. On hienoa, että päätoimiset tanssinammattilaiset ja – opettajat haastavat itsensä ja lähtevät mukaan vielä kilpailemaan. He ovat uskomattoman hieno esimerkki harrastajille! Onneksi olkoon vielä Asta Hartikainen, Jenni Jokikokko-Jakkula, Marjukka Koivuniemi, Lotta Kyllönen, Elina Peltoperä, Ida Ruusu ja Sara-Sofia Sarkkinen. Samalla tavalla upea esimerkki on myös aikuiset 2 pienryhmien hopeaa voittaneen KorpiKompanian koreografi ja teoksessa mukana tanssinut Outi Räsänen sekä CityLadies voittokkaassa teoksessa mukana tanssinut Krista Saarela!

Lämpimät onnittelut kaikille tanssijoille, koreografeille ja hengessä vahvasti mukana eläneille tukijoukoille!

Muodostelma aikuiset 2:
1. CityLadies, kor. Outi Räsänen ja Marjukka Koivuniemi

Muodostelma aikuiset:
5. CityShowdancers, kor. Elina Peltoperä ja Miina Väisänen

Muodostelma juniorit:
3. CityTeens, kor. Asta Hartikainen ja Krista Saarela
12. CityTeensTrainees, kor. Asta Hartikainen ja Krista Saarela

Pienryhmä juniorit:
6. Sweet Arts, kor. Asta Hartikainen ja Jenni Jokikokko-Jakkula
13. Sweeties, kor. Asta Hartikainen ja Jenni Jokikokko-Jakkula
13. Skittles, kor. Sara-Sofia Sarkkinen ja Krista Saarela

Pienryhmät aikuiset:
1. RunkoRyhymä, kor. ryhmä yhdessä
3. ASAMTT, kor. Sara-Sofia Sarkkinen ja Joel Alalantela
7. Team Pahki, kor. Krista Saarela ja Elina Peltoperä

Pienryhmä aikuiset 2:
2. KorpiKompania, kor. Outi Räsänen

Duo aikuiset:
2. Lotta Kyllönen ja Sara-Sofia Sarkkinen, kor. oma
3. Oskari Nivala ja Iida Hevosmaa, kor. Asta Hartikainen

Duo juniorit:
7. Laura Nivala ja Eevi Schutskoff, kor. Asta Hartikainen
8. Neetta Tervonen ja Sara Rautiainen, kor. Marjukka Koivuniemi

Soolo miehet:
2.Oskari Nivala

Soolo naiset:
6. Roosa Karjalainen

Soolo juniorit tytöt:
5. Laura Nivala
7. Eevi Schutskoff

Takaisin uutisiin