09.05.2018

Vapaaoppilas Lukas Koskinen

Street SM-kisat tanssitaan tulevana viikonloppuna Jyväskylässä. Kisoihin on myös matkalla toinen vapaaoppilaamme, Lukas ”Luke” Koskinen. Samaisista kisoista Lukas pokasi hopeamitalin hip-hop sooloissa viime vuonna.

Lukas harrastaa Street-lajeja. Vapaaoppilaaksi hänet valittiin persoonallisen tanssitaidon lisäksi hyvän fiiliksen luojana ja kannustavana esimerkkinä muille tanssijoille. Luke tsemppaa ja kannustaa muita, ja luo rennon ilmapiirin tanssisaleihin. Lukella on yhteensä viisi viikkotuntia, sekä kilparyhmän harjoitukset kaksi kertaa viikossa. Näiden lisäksi treenit Anniinan & Riinan pienryhmän kanssa, joka kantaa nimeä Agressiivinen serenadi Oulusta. Vapaaoppilasvalinnan johdosta Luke sai tilaisuuden kokeilla myös uusia lajeja. Tällä kaudella Luke on nähty tanssimassa muun muassa Maikin Showta ja Latino Showta. Latino Shown Luke nimeää hauskimmaksi kurssiksi, Jullen Poppingin lisäksi. Odotamme innolla kauden huipentavia oppilasnäytöksiä! ”Tanssiharrastus jaksaa kiinnostaa ja motivoida. Tanssi on hauskaa ja mielenkiintoista koska se on niin monimuotoista, eikä koskaan ole oikeaa tapaa tehdä asioita, ja aika ei taatusti käy tylsäksi!”

Tanssiharrastus alkoi 4-vuotiaana Limingan nuorisoseurassa. Eskari-ikäisenä vuonna 2010 Lukas siirtyi Citydancelle, jossa ensimmäinen tanssitunti olikin discotanssia. Ollessaan kuitenkin ainut poika ryhmässä hän päätti kokeilla hip-hoppia, koska oli nähnyt sitä oppilasnäytöksissä. Nyt Lukas on 13-vuotias, kohta kasiluokkalainen, ja mitaleita sekä finaalipaikkoja on kertynyt mukavasti. Viimevuotisen hopean lisäksi mieleenpainuvin esiintyminen on katutanssikatselmus mikä pidettiin keväällä 2017.

Jatko-opintona on suunnitelmissa mennä lukioon, mutta haaveammatiksi Lukas nimeää Tanssiteatterin tekemisen. Teatterityöskentely onkin Lukaksen toinen rakas harrastus, ja tällä hetkellä hänet voikin nähdä Oulun Kaupungin teatterin Nuorten näyttämöllä, Hamlet näytelmässä. Lukaksen perhe elää vahvasti mukana nuoren harrastuksissa, ja kannustaa hänen omissa mielenkiinnon kohteissa. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi pikkuveli ja kaksi pikkusiskoa, joista toinen tanssii myös Citydancella. Esikuvikseen Lukas nimeää Robot Boys -tanssiryhmän Tanskasta, sekä Popping -tanssija Slim Boogien.

Takaisin uutisiin