KILPARYHMÄT
Citydancessä on useita eri-ikäisille tanssijoille tarkoitettuja kilparyhmiä. Ne ovat väylä motivoituneille ja kehityskelpoisille tanssijoille saada harrastuksestaan irti vähän enemmän. Selkeärytminen harjoittelu, esiintymiset ja kilpaileminen kehittävät sekä tanssiteknisiä valmiuksia että ilmaisu- ja esiintymistaitoja. Lisäksi sitoutuminen ryhmän toimintaan opettaa kurinalaisuutta, tavoitteellisuutta sekä kehittää sosiaalisia taitoja.
Ryhmien päätavoite on Show-, Disco- ja Streettanssien SM-kilpailuissa, mutta mahdollisuuksien mukaan ryhmät esiintyvät ja ottavat osaa myös muihin tanssitapahtumiin.
Kevään 2012 SM-kilpailut järjestetään seuraavasti:
12.5.2012 Disco dance, Oulu
4.-5.6.2012 Street tanssi, Tampere
8.-10.6.2012 Performing Arts, Tampere
Kaikkiin kilparyhmiin valintakokeet elokuussa. Valintakokeiden aikataulu löytyy osiosta ajankohtaista - Kilparyhmien valintakokeet.
Kilparyhmien kausimaksut vaihtelevat ryhmän harjoituskertojen mukaan.
CityKids ja alle 10v. CityStreetKids 450,00€
Kaikki muut muodostelmat 550,00€
Mikäli oppilas osallistuu kahteen eri muodostelmaan, esim. Citydancereihin ja katutanssimuodostelmaan, hänen kausimaksunsa on 600,00€. Tiiviskurssit eivät sisälly kausimaksuun.
Kausimaksu sisältää ryhmän omat harjoitukset ja vapaavalintaiset tunnit viikko-ohjelmasta. Kausimaksun lisäksi tanssijat vastaavat kilpailuihin osallistumisesta aiheutuvista kuluista, matka-majoitus-ja kilpa-asukuluista sekä osallistumismaksuista.
Kaikkiin kilparyhmiin järjestetään valintakokeet elokuun aikana. Kilparyhmiin valittavien oppilaiden edellytetään osallistuvan säännöllisesti ryhmän harjoituksiin.
Syksy 2011
CityKids 7-11v.
Lasten show-ja discotanssimuodostelma (max 24 tanssijaa). Koordinaattori ja koreografi Jenni Jokikokko.
CityTeens 12-15 v
Junioreiden show-ja discotanssimuodostelma (max 24 tanssijaa). Koordinaattori Hartikainen. Koreografit Asta Hartikainen (show) ja Jenni Jokikokko (disco).
CityDancers
Aikuisten luokan showtanssimuodostelma (max 24 tanssijaa). Yli 15 –vuotiaille. Koordinaattorit ja koreografit Milla Keskitalo ja Mia Jaatinen.
CityShowdancers
Aikuisten luokan showtanssimuodostelma edistyneille tanssijoille (max 24 tanssijaa). Yli 15-vuotiaille. Koordinaattori ja koreografi Outi Martikainen.
CityDiscoDancers
Disco dance muodostelma 20-24:lle tanssijalle. Koordinaattori ja koreografi Tiina Kilponen.
CityLadies 31+
Aikuisten showtanssimuodostelma (max 24 tanssijaa). Yli 31 –vuotialle. Koordinaattorit ja koreografit Annamari Kess ja Juha Pykäläinen.
CityStreetKids
Lasten ja junioreiden katutanssimuodostelma. Koordinaattori Annamari Kess. Useita eri koreografeja.
Katutanssi muodostelma
Aikuisten luokan hip-hop-muodostelma (max 24 tanssijaa). Koordinaattori ja koreografi Julian Owusu.
StreetElite
Citydancen StreetElite ryhmä
on uusi katutanssin koulutusryhmä. Ryhmään haetaan vuonna 1996 tai aiemmin
syntyneitä erityisesti motivoituneita ja lupaavia katutanssijoita. StreetEliten
tarkoituksena ja tavoitteena on kasvattaa yksilöllisiä tanssijoita tanssikoulun
kautta. Ryhmä pyrkii henkilökohtaiseen kehitykseen ja kasvattaa oppilaita
syvemmälle katutanssikulttuuriin. StreetElite ei tähtää yksittäisiin
kilpailuihin, mutta kannustaa siihen sekä erityisesti esitystoimintaan.
StreetElite vaatii
oppilailtaan aktiivista panostusta katutanssilajeihin henkilökohtaisten
suunnitelmien kautta. Suunnitelmat luodaan yhdessä mentoriopettajien kanssa
oppilaiden omien lajikiinnostusten mukaan. Oppilailla on läsnäolovelvoitteita
valitsemilleen tunneille mutta vastineeksi oppilaat tulevat saamaan
erityiskoulutusta normaalin kurssitarjonnan ulkopuolelta. Tämän lisäksi
mentoriopettajat tukevat ja motivoivat oppilaita jatkuvasti. Mentoreina Julian Owusu ja Matti Pääaho.
Pääsykoeajat
CityKids 6-10 v. la 20.8. klo 13.30–15.00
(v. 2001 syntyneet ja sitä nuoremmat)
CityTeens 12-15 v. la 20.8. klo 16.00–17.30
(v. 1997-2000 syntyneet)
CityDancers 15+ la 20.8. klo 18.00–20.00
(v. 1996 syntyneet tai sitä vanhemmat)
CityShowdancers ke 17.8. klo 19.00–21.00
(v. 1996 syntyneet tai sitä vanhemmat edistyneet tanssijat)
CityLadies 31+ pe 19.8. klo 19.30–21.00
(v. 1981 syntyneet tai sitä vanhemmat)
CityDiscodancers ke 17.8. klo 17.00–18.30
(v. 1996 syntyneet tai sitä vanhemmat)
Katutanssimuodostelma pe 19.8. klo 18.00–19.30
(v. 1996 syntyneet tai sitä vanhemmat)
StreetElite to 18.8. klo 17.30-19.30
(v. 1996 syntyneet ja sitä vanhemmat)
