SHOW
Showtanssi
Vauhdikas showtanssi on laji, josta tanssiharrastus on helppo aloittaa. Showtanssissa otetaan vaikutteita eri tanssityyleistä ja musiikkivideoista, joten tunneilla tärkeässä osassa olevan tanssisarjan tyylikin vaihtelee musiikin mukaan. Tekniikkapohjana ovat disco- ja jazztanssi. Tunnit koostuvat tanssisarjan lisäksi lämmittelyosuudesta, erilaisista tekniikka-, koordinaatio- ja isolaatioharjoituksista joko keskilattialla tai salin poikki. Lisäksi tehdään myös jonkin verran lihaskunto- ja venyttelyharjoituksia.
Alkeistason tunneilla tutustutaan showtanssin perusteisiin ja opetellaan erilaisia askelikkoja ja pyörähdyksiä. Mausteena saatetaan opetella myös menneiden vuosikymmenten muotitansseja. Jatkotason tunneilla tekniikkaharjoituksia tehdään alkeistason tunteja enemmän ja myös lihaskunto ja venyttely saavat enemmän aikaa. Lisäksi jatkotason tunneilla kiinnitetään huomiota oman tanssi-ilmaisun ja esittämisen kehittämiseen. Musiikkina tunneilla soivat pääsääntöisesti tämän päivän hitit.
Disco Dance
Disco Dance on nopeatempoisen musiikin tahdittama vauhdikas laji, jolle on tyypillistä discobeat - vartalonliike ja vaihtuvat, selkeät käsikoordinaatioliikkeet. Disco Dance pitää sisällään myös hyppyjä, jalanheittoja ja piruetteja, joita harjoitellaan tuntien tekniikka-osuudessa. Disco dance kehittää ponnistusvoimaa, liikkuvuutta, tasapainoa ja nopeutta. Tunneilla tanssitaan koreografioituja tanssisarjoja kokeillen myös pari- ja pienryhmätyöskentelyä. 7-9 vuotiaiden ryhmässä ei vaadita aikaisempaa tanssikokemusta.
Dance!
Dance on tarkoitettu jatkotason oppilaille oheistunniksi. Tunneilla ei tehdä tekniikkaharjoituksia, vaan lyhyen alkulämmittelyn jälkeen tehdään vaihtuvaa tanssisarjaa. Tunnilla on vaihtuva opettaja, joten joka tunnilla tehdään eri koreografiaa. Tyyli on pääasiassa disko-, jazz ja show- tanssia.
Commercial Dance
Tunnilla opetellaan musiikkivideoiden kuumimmat tanssit! Musiikkina soivat niin hip-hop, R&B, dance hall reggae kuin tuoreimmat hitit. Tunti painottuu tanssisarjaan, ja tavoitteena on kehittää tanssi-ilmaisua ja esittämistä sekä omaksua useita eri tanssityylejä. Tunti sopii tanssia jo harrastaneille.
High Heels Dancing
Tunnit aloitetaan lämmittelyllä ja lihaskuntoharjoituksilla. Tunneilla tehdään MTV-, pop-, broadway/musikaali- ja jazztanssisarjoja, sekä harjoitellaan kävelytekniikkaa korkokantakengillä. Tunnille tarvii mukaan karaktääri- tai lattarikengät.
Blend
Blend-tunti suunnattu minkä tahansa lajin harrastajalle tasosta ja iästä riippumatta ja tänne uskaltaa todella tulla! Erityisen hyvä lisätunti se on katutanssilajien, streetjazzin tai lattari-lajien harrastajille, sillä tanssisarjoissa sekoitetaan näihin lajeihin myös showtanssia. Tunti sopii myös niille, jotka haluavat ylläpitää perustekniikkaansa sarjoissa ja haluavat rutiinia koreografioiden omaksumiseen.
