Vuoden 2022 ensimmäinen CityDanceCup tanssittiin sunnuntaina 27.2.
CityDanceCup valitettavasti kutistui melkoisen pieneksi koronatartuntojen karsiessa rajulla kädellä osanottajamäärä. Tapahtuma tanssittiin kuitenkin onnistuneesti!
Performing Arts -katselmuksessa nähtiin lajin SM&IKM-kilpailujen karsintoihin osallistuvia teoksia kahdessa sarjassa: pienryhmissä ja duoissa. Itse tapahtumassa palkittiin teos ”Trust Fall”, jonka Citydancen tanssinohjaajakoulutuksen läpikäyneet edistyneet tanssinharrastajamme Mimmi Savolainen ja Siiri Niemelä olivat ansiokkaasti koreografioineet tanssijoille Anna Härmä ja Ella -Reetta Korhonen. Katselmuksen raati totesi teoksen eheäksi ja kauniiksi kokonaisuudeksi ja tanssijoilleen tasollisesti erittäin sopivaksi.
Jazz Attact -kilpailussa nähtiin monta ensimmäistä kertaa kilpailevaa duoa ja myös joitakin jo muutaman kerran kilpailukokemusta omaavia. Lattialla nähtiin ihania onnistumisen ja myös asiaan kuuluvia jännityksen hetkiä! Taas siis yhtä kokemusta rikkaampana kohti seuraavaa!
CityDanceCup 27.2.2022
TULOKSET:
Jazz Attact pronssisarja
- Ella Korteniemi-Ansa Kittilä
- Jenni Kurola-Ria Rautio
- Amelia Rizvani-Alisa Hanhisuvanto
Jazz Attact hopeasarja lapset
- Emilia Oksanen-Noomi Karjalainen
- Aino Vähänen-Liina Puusaari
Raadissa ja CityDanceCupin tuomaristossa toimivat Elina Piirainen, Nelli Salmela ja Merja Satulehto. Tapahtuman kisakoordinaattorina ja juontajana toimi Marjukka Koivuniemi.
Erityisen lämmin kiitos yhteistyökumppaneillemme, tapahtumaan tanssijoille tuotepalkintoja lahjoittaneille yrityksille: Prisma Limingantulli, Gigantti Megastore Oulu, Salon Virho ja Made by Jenay!