Sunnuntaina 15.3.
Tilannepäivitys koronaviruksen vaikutuksiin toiminnassamme
Tanssikeskus Citydance pysyy toistaiseksi suljettuna kontaktituntien osalta.
Koronavirus on täällä ja aiheuttaa näkyviä vaikutuksia. Etenemistä voidaan hidastaa ja leviämistä hillitä omalla toiminnallamme ja hallituksen linjaamilla rankoilla toimenpiteillä, jotka tuntuvat koko Suomessa.
Etätunteja tanssinnälkään!
Siirrymme toistaiseksi etäopetukseen. Tämä tapahtuu mahdollisimman pian. Tiedotamme tarkemmin kaikkia oppilaitamme jo ensi viikon aikana. Näin tanssikurssit jatkuvat ja jokainen pääsee liikkumaan, harjoittelemaan ja nauttimaan tanssin riemusta.
Me Citydancessä emme luovuta koronaviruksen edessä, vaan etsimme aktiivisesti uusia vaihtoehtoja asiakkaidemme tanssiharrastamisen jatkumiseksi.
Tilannetta seurataan tarkasti
Seuraamme koronatilanteen kehittymistä ja valtakunnallisia ohjeistuksia. Jo peruutetut tapahtumat siirretään ja järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Tulevien tapahtumien osalta tiedotamme aina, kun päätöksiä tehdään seuraten hallituksen ja viranomaisten linjauksia.
Tulevan viikon salivaraukset perutaan tällä ilmoituksella, ja jatkosta tiedotamme erikseen.
Kilparyhmien toiminnasta tiedotamme, kun FDO (Finnish Dance Organization ry) tiedottaa päätöksistään loppukevään SM&IKM-kilpailuista.
Ota viestintäkanavat tehoseurantaan
Citydancen normaalin toiminnan käynnistämistä punnitaan päivittäin. Toivomme, että pääsemme avaamaan ovemme uudelleen niin pian, kuin se on mahdollista.
Kehoitamme seuraamaan aktiivisesti tiedottamistamme eri kanavissa: s-posti, facebook, instagram ja verkkosivut – tiedotamme heti, kun tiedotettavaa on. Keskitymme edelleen tiiviisti kehittämään uusia keinoja, jotta pääsemme kaikki jälleen tanssimaan. Tästä syystä asiakaspalvelussamme saattaa olla viivettä.
Meillä, kuten kaikilla tanssialan toimijoilla on vahva yhteinen tahtotila selviytyä koronaviruksen aiheuttamista haasteista. Haluamme taata, että laaja-alaiset, laadukkaat ja monipuoliset mahdollisuudet tanssin harrastamiseen ovat asiakkaillemme olemassa epidemian jälkeenkin. Tästä selvitään yhdessä!
Kiitämme ymmärryksestä ja tsempeistä.
Positiiviseen ”taistelutunnelmaan” virittyneen Citydancen henkilökunnan puolesta,
Merja Satulehto
Toimitusjohtaja
Tanssikeskus Citydance