Kaikille hip hoppia harrastaville, että breikkaajille. Tunneilla harjoitellaan käyttämään breikingin elementtejä omassa tanssissa.
Joonas on pitkän linjan oululainen b-boy – harrastanut, kilpaillut ja sittemmin opettanut breikingiä 2000-luvun alusta asti.
Harrastus alkoi Oulun Taidekoulusta, mutta tie johti pian Citydanceen ja Teemu Tuohimaan oppilaaksi.
Aktiivinen treenaaminen ja tuolloin Oulussa vallinnut valtaisa breikkibuumi tuotti kovan ja osaavan ryhmän lahjakkaita breikkareita, jotka menestyivät niin kansallisissa kuin kansainvälisissä kilpailuissa.
Joonas itse on voittanut useamman Suomen mestaruuden sekä EM-kultaa sooloista! Breikingin opettajana hän on toiminut v. 2015 lähtien ja v. 2018 hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi.
Opettajana Joonas on perusteellinen ja kannustava!
Syvennä osaamistasi katutanssilajeista ja hae vinkkejä oman tanssityylin kehittämiseksi.
Näille tunneille voi tulla vaikka juuri näistä lajeista ei ole aikaisempaa kokemusta. Opettaja pystyy myös eriyttämään tunnin sisällä oppeja sen mukaan minkä verran osanottajilla on kokemusta!
Aikataulu:
klo 11.00–12.00 Top Rock – Tällä tunnilla harjoitellaan breikin osa-alueista pystyasennossa tehtäviä erilaisia liikkeitä, eli toprockeja!
Tunnin aikana pääset treenaamaan perusliikkeitä, niiden erilaisia variaatioita, sekä toprockeista alas footwork-askeliin pääsyyn käytettäviä go downeja funkkaavan ja sielukkaan musiikin säestämänä!
klo 12.15–13.30 Lattiatekniikka – Get down! Tällä tunnilla pureudutaan erityisesti breikin osa-alueista lattiatasolla tehtäviin footwork- ja backrock -liikkeisiin. Tunnin aikana harjoitellaan liikkeiden tekniikoita, sekä oman flown ja liikkuvuuden kehittämistä!
Ilmoittaudu mukaan verkkokaupassamme tai ennen tunteja asiakaspalvelussamme mikäli paikkoja on vielä jäljellä.
Hinta:
Top Rock 10,00€
Lattiatekniikka 12,50€
Varusteet: Mukavat ja rennot treenivaatteet, juomapullo sekä sisäkengät.